Lienee itsestäänselvää, että ensimmäisenä maaliviivan ylittävä voittaa kisan. Työelämässä tuo ilmiö on toisinaan vaikea tunnistaa käytännössä. Esimerkiksi työtapojen ja työn arjen kehittäminen on abstraktia mössöä, ja tuttu, turvallinen tapa houkuttaa väistelemään kehitystyötä. Mitä tässä muka voitetaan tarkastelemalla tehdäänkö me asioita fiksusti? Hoituuhan ne jotenkuten nykyiselläänkin. Samalla pieni ääni kolkuttaa, että kysymys on itsessään vähän kaheli. Kukapa ei haluaisi tehdä töitä fiksusti. Tärkeämpää on kysyä, miksi kehitystä ylipäätään halutaan.
Kun työtapoja ja arkea kehitetään aidosti, heitetään entisiä tapoja romukoppaan. Se on myös riski, joka täytyy perustella hyvin. Miksi tähän urakkaan ryhdytään? Käytännössä pitää ensin tajuta, että muutos on väistämätöntä. Moni yritys, kuten Ponsse aikoinaan, on huomannut että tulee kuolema jos ei kehitytä. Kulttuuriin vahvasti panostaneet firmat kuten Pipelife ovat pärjänneet hyvin siksi, että muuten olisivat kuolleet, ei siksi, että olisivat jotain etumatkaa olleet hakemassa.
Miksi siis koko edelläkävijän asema on millään tavalla houkutteleva, pärjätäänhän me näinkin? Ensisijaista on käsittää, että muutos pitää tehdä nyt, eikä sitten kun on maito maassa. Kehitystoimintaa täytyy tehdä ennakoivalla ajotyylillä, kuten autokoulussakin opetetaan nuoria, etteivät kaahota metrin päähän tuijotellessaan mutkaa suoraksi. Jos nyt tuntuu, että kyllä me Tukholma-syndrooman kourissa pärjätään nykyisten vähän kehnojen toimintatapojen kanssa, on herättävä välittömästi. Salaisuus kehitykseen piilee siinä, että tajuaa kuinka kusessa ollaan, ellei sitä tehdä. Sitten tapahtuu kaunis asia: tehdään mitä hyvänsä se vaatiikaan, että epäkohdat korjataan.
Edelläkävijäksi ei pääse sillä, että vähän kehittelee
Edelläkävijyys on tarjolla vain niille, jotka käsittää kuinka huonosti käy, jos ei tehdä muutosta. Palkkana muutoksesta odottaa tilanne, jossa on valtava kaula niihin, jotka eivät ole tajunneet laittaa hanskoja ajoissa käteen ja ryhtyä työhön. Tämä pätee myös jokaiseen meistä yksilöinä – pitää aina välillä muistaa, kuinka suossa kohta ollaan, ellei vanhoja toimintatapoja tarkastele uudestaan ja käytä vanhaa kunnon järkeä. Tarttumalla tähän toimeen aina kun siihen aukeaa tilaisuus on avain siihen, että vaikkei tietäisikään missä maaliviiva kulkee tai mitä sen ylittäminen ylipäätään tarkoittaa, maksimoi silti todennäköisyyden että ylittää sen ensimmäisten joukossa.
Anttisi
Kirjoittaja vastaa Briefer Oy:n tuotekehityksestä ja tutkimuksesta